fin
Junior Member
Soturi<3
Posts: 82
|
Post by fin on May 9, 2009 16:13:44 GMT -5
Ikuisesti Yhdessä!
Kyynel vierähti silmälleni kun kuulin että joutuisin menettämään kaverini. Hän oli ikuinen ja olimme pienestä pitäen kavereita ja hän.. Oli.. Nyt.. POISSA! Hän kuoli hiljaa mutta kivuliaasti syöpään kotonaan. En ikinä voisi ajatella mitään muuta!
Läksin itku kurkussa tallille jotta edes siellä jokin piristäisi päivääni. Otin äitini takin taskusta bussirahaa 4 euroa ja lampsin kamppeitteni kanssa bussi pysäkille. Oli sateinen ilma ja sekään ei minua niin innostanut.
Kun astuin bussiin hiukseni olivat kastuneet liti märiksi. Bussia ajoi kiltti nainen joka pyysi minua istumaan eteen ja kertomaan huoleni. Kerroin naiselle että kaverini kuoli eilen ja samalla naiselta vierähti kyynel poskelle. "Se oli.. Lapsenlapseni" Nainen sanoi ja käänsi bussin Ruusukkeen pihaan. "Voih.." Sanoin ja kiitin kyydistä ja maksoin matkan.
Kävelin talliin ja samalla minua vastaan tuli Heidi ja Geisha iloisin mielin. "Miksi olet noin surullisen näköinen?" Heidi kysyi. "Ystäväni kuoli eilen.." Sanoin itkukurkussa. "Älä huoli kyllä se menee ohi" Heidi vastasi ja lähti ratsastamaan Geishalla.
Lampsin Soturin karsinalle ja se piristi heti päivääni. Ori poika oli niin hupsun näköinen kun sille oli joten kuten mennyt läsin päälle heinää ja se yritti purra sitä pois. Ojensin heinät Soturille ja aloin rapsuttaa sitä korvan takaa.
Ori nautti kun aloin harjata sitä. Halailin ja paijailin ja yhtäkkiä minun elämäni pysähtyi kaikku tuntui pysähtyneen. Ainoastaan minä ja Soturi olimme siinä mutt yhtäkkiä kaikki palautui ja heräsin. Kun sain Soturin hoidettua lähdin hoitamaan Valjaita.
S= Salskea<3 O= Oikea<3 T= Tarmokas<3 U= Urhea<3 R= Rakas<3 I= Ihana<3
Soturi ja Fin 12hm<3 =)
|
|
fin
Junior Member
Soturi<3
Posts: 82
|
Post by fin on May 13, 2009 8:20:04 GMT -5
Soturi, Et enää ole ainoa varsuliini =D
Avasin hiukan surullisen näköisen orin karsinan auki. Soturi oli hiukan maassa olevan näköinen.. "No mikäs poitsu sulla on?" Kysyin Soturilta. Ori alkoi osoittaa mieltymystään minuun se teki kaikkea ihanaa. Aloin rapsuttaa sitä korvan takaa ja yritin arvailla mitä kaikkea sillä olikaan mielessä..
Yhtäkkiä Sophie tuli lujalla vauhdilla pikkuisen varsan kanssa. Katsoin ensiksi että se oli Ben mutta se oli se varsa joka tulee minulle sitten myöhemmin. Tajusin vihdoin koko homman. "Aa eli Soturi varmaan viestitti että ethän jätä minua vaikken olekkaan ainoa varsa?" Ajattelin hiljaa. Voih sitä raukkaa nyt se luulee että hylkäsin sen.
Kiirehdin takaisin Soturin karsinalle ja aloin rapsuttaa sitä kunnolla. "En minä sinua hylkää rakkaani" Sanoin ja halasin sitä. Soturi tuntui jo hiukan rentoutuneen. Rapsuttelin Soturia vielä jonkun aikaa ja menin Satula huoneeseen puhdistamaan Soturin vailjaita.
Geishan satulaa oli puhdistamassa Heidi ja Jasu Hessun suitsia. Otin esille Soturin kuraiset valjaat. Nyt puhdistaisin ne ekaa kertaa koska Soturin kanssa ollaan niin paljon valjailla mudassa ryömitty ; D
"Eiks niin että se uus varsuliini on IHANA<3" Heidi sanoi ihalevana. "Jep onhan se ja Fin on niin onnekas kun saa sen myöhemmin omakseen" Jasu jatkoi. "Niin no onhan se ihan kiva. Mutta ei ainakaan aluksi voita Soturia<3" Sanoin naurahtaen. "Hei Fin ei tajuu et toi varsa on pian sen! Se on ottanut liikaa Soturi huumeita" Heidi kuiskasi leikillään kovaan ääneen Jasulle.
Kaikki aloimme käkättää kunnes Sastu tuli. "Fin tules nyt tsekkaan toi sun toinen tuleva varsas mun kanssa" "Joo" Sanoin Sastulle ja jätin valjaat. Satula huoneeseen. Katsoin hetken aikaa Repeä ja sitten menin Soturin karsinalle aloin harjailla sitä ja vietin sitten koko loppu illan Soturin karsinalla.
Fin ja Soturi 13hm<3 : )
|
|
fin
Junior Member
Soturi<3
Posts: 82
|
Post by fin on May 13, 2009 8:37:10 GMT -5
Nyt vielä tömmänen kärryily Artbad ; D artpad.art.com/?kjl4d7fd1q0Fin ja Soturi 14hm<3 Hieno kuva ja ihana tarina! Olen huomannut myös että oikeinkirjoitus on oikein sujuvaa. Soturin olen jo ilmoittanut ensimmäisiin valjakkokilpailuihinsa kuun lopussa, treenaus käyntiin! -S
|
|
fin
Junior Member
Soturi<3
Posts: 82
|
Post by fin on May 16, 2009 13:36:52 GMT -5
Koneeni on P****! Helkatti tein sellasen ultra pitkän tarinan mun ja Soturin treeneistä eilen mutta se yhtäkkiä vaan katos joten kismitti ja tein tämmösen pikasen rumiluksen ;( Fin ja Soturi 15 hm<3 Voi harmi sen tarinan kanssa! Mutta kuva on kyllä todella hieno! -S
|
|
fin
Junior Member
Soturi<3
Posts: 82
|
Post by fin on May 19, 2009 13:24:27 GMT -5
Joo totanoiniin nyt yritetään sitä tarinaa ;D
Minä pikkuruinen Fin ja Jätti Soturi, reeniä reeniä
"Just Dance" Hyräilin Lady Gagan ihanaa hittiä bussissa. Vieressäni istui joku yliällö poika joka tuijotti minua kummasti. Mulkaisin poikaa ja sanoin "Mitäs siinä mulkkaat?" Poika kääntyi sivuun. Minulla oli jotenkin hauska päivä tänään ja minulla oli sopivasti energiaa Soturin liikuttamiseen. Painoin Stop! merkkiä ja nousin bussista pysäkille. Tästä olisi vielä noin 500 m Ruusukkeeseen jonka jaksan hyvin kävellen.
Jolkotin suuren kassini kanssa jossa oli kaikki tarvikkeeni. Ulkona tihkutti hieman mutta se ei tänään mitään haittaisi. Laitoin ihanat kärryt jo valmiiksi ja kävelin talliin. "Mooi" Huudahdin. "Ai moi Fin" Huudahti Sastu Henrietan karsinalta. "Mitäs teet?" Kysyin. "Joo Pitelen Henriettaa kun Sophie on hiukan Repen kanssa ulkosalla niin ei tartte Henrietan täällä yksin itkeä, tuli kai ajamaan Soturin?" Sastu kysyi. "Jep taidan tästä painuakkin sinne" Sanoin ja lähdin lampsimaan Orin karsinalle.
Sorttuu! Huusin. Olin keksinyt Soturille uuden "lempinimen". Soturi oli juuri noussut nukkumasta ja ihanasti pyörinytkin karsinassa että se oli ihan likainen.
Aloin harjaamaan oria harjalla. Voi nyt kakka sillä oli vieläkin se karvanlähtö aika pahimmillaan. Otin käytävältä piikkisuan ja aloin hinkata sillä Soturia. Kohta varmaan uisimme karvoissa Soturin kanssa. Karvat ei millään meinannut loppua mutta hetken kuluttua Soturi oli ihan kiiltävä. Puhdistin kaviot ja sen jälkeen vielä selvitin harjan hännän. " No niin Ritari nyt lähdetään ajelemaan" Hain valjaat ja kiinnitin ne Iloisen orin vyötärölle ja ohjastin Soturin samalla kärryille. Kiinnitin Soturin kärryihin ja komensin sen liikkeelle.
"Mars liikkeelle" Sanoin. " Heei odottaa" kuului ääni. "Mitä?" Huusin. Tallista tuli Jokeri vaivautuneen näköisenä. "Sinulta putosi joku tämmönen lappu" Hän huusi. Ohjastin Soturin luo ja luin lapun siinä luki. "Olet kaunis, t: vieressäsi istunut poika linkassa" luin ääneen. "Yök ällöä" Jokeri naurahti. "Jep ja se poika joka vieressäni istui oli ihan sikaällö" Sanoin.
Jokeri rapsutti hetken Soturia ja sitten pääsin minäkin matkaan. Lähdimme heti alamäkeen mutta en voinut keskittyä ohjaukseen vaan minua kummastutti miten poika oli edes ehtinyt koskea minuun! Hyi minua värisyttikin ajatus jos se oli vaikka hiplaillut hiuksiani!.
Mutta nyt keskityin Soturiin. Nostin ravin sillä kisat eivät enää olleet kaukana piti saada treeniä. Ravasin Soturin kanssa aika pitkän matkan kunnes ori alkoi läähättää. OLimme pellosta kaukana ja nyt varmaan olikin aika kääntyä takaisin?! Käänsin Soturin takaisin ja vaikka ori olikin väsynyt melkeimpä pakotin sen raviin. Ravasimme taas pitkän pätkän takaisin kunnes Soturi itse hidasti. "Okra poika saat ihan lyhyen hengähdyksen mutta et yhtään enempää" Sanoin. Kävelimme hetken ja sitten taas lähdin ravaamaan.
Soturi oli ihan hikinen talliin päästyämme joten ajattelin kastella. Kiinnitin Soturin tallin seinän koukkuun ja riisuin varusteet ja vaihdoin riimun.
Sitten aloin suihkuttaa kylmää mutta virkistävää vettä. Soturi oikein nautti ja aurinkokin alkoi porottaa. Kuljetin Soturin karsinaan ja lähdin sitten kotiin.
Fin ja Soturi 16hm <33
|
|
fin
Junior Member
Soturi<3
Posts: 82
|
Post by fin on May 22, 2009 8:17:51 GMT -5
Tämmönen kokeilu josta tulikin ihan siedettävä ja tekstin selvennys: Fin sanoo kuplassa: Noniin Soturi Ravi!!!!!!! Ja Soturi ajattelee kuplassa: Aina toi jaksaa pomottaa ;( Fin ja Soturi 17hm<3 =)
|
|
fin
Junior Member
Soturi<3
Posts: 82
|
Post by fin on Jun 8, 2009 4:53:35 GMT -5
Sori taas kun kuva mutta en kerrennyt laittamaan tarinaa kiire kiire! Ja tuo kuva on joku sellanen ihme homma että siinä on niinkuin mun uneni jossa Soturi on sininen. Alunperin siitä piti tulla mustalla tehty mutta sitten kun oli juttu valmis niin en viittinyt enää pyyhkiä vaan ideoida tämmösen artpad.art.com/?kkwzcx2c58sFin ja Soturi 18hm <3
|
|
fin
Junior Member
Soturi<3
Posts: 82
|
Post by fin on Jun 12, 2009 16:36:16 GMT -5
Kesäinen maastolenkki!
"Noniin poika tules tänne" Kiinnitin rakkaan orini ulos aurinkoisena päivän puomille. Se pöllysi kuin ralli ajoissa, on tainnut vähän piehtaroida, tuumin. Olin vielä hiukan maassa toisen hoitsuni menettämisestä vaikka en sitä kauaa kerennyt hoitamaan. Mutta onhan minun ilonani 2 tällästä ihanaa varsuliinia tai no toinen on jo oikeastaan vanhempi vauva, Soturi ja Repe<3
Soturi heilautti päätään kun aloin harjata häntää. Se näytteli hiukan hampaitaankin. "Noh noh Soturi et oo koskaan tehnyt mulle noin siis miksi teet nytkin?" Samalla rapsutin Soturia korvan takaa. Se oli selvästi oppinut että saa rapsutukset jos luimii. Aika paha tapa!
Sain kohta jo harjailtua jo ihan pöllyisen Soturin seuraani liittyi Jasu, Heidi ja Senni. "Voink mäki tuoda Hessun tähän niin harjailtais yhdessä?" Jasu innostui. "Joo käy mulle" Sanoin. "Mäki tuon Henrietan!" Senni liittyi keskusteluun. "Joo jä mä Geishan!" Heidi naurahti. Pian olikin puomi täynnä hevosia ja tarhat tyhjiä. Sääli että tallilta oli lähdössä niin moni hevonen.
Minä ja Soturi olimme jo kohta harjauksessa loppusuoralla, toisinsanoen Soturi kiilteli upeasti. Kliksautin Soturin kiinni pitkään riimun-naruun ja sen jälkeen lähdin vaivihkaa kävelemään kohti maastoja. "Hehheh ei ne huomannu" Naurahdin Soturille. Ori tepasteli rauhallisesti perässäni narun päässä. Se tutki kaikkea mahdollista jopa perhosia mitä vaan vastaan tuli.
Soturi samalla sai liikuntaa kun söi tämänhän oli tarkoitus olla pieni maastolenkki vain.
Käänsin nenäni kohti ruoho peltoa. Soturi vähän hämmentyi kun ruoka muuttui kovaksi heinäksi mutta kyllä se siitä. Yritin peläyttää Soturin mutta huonoin yrityksin. Olisi kiva saada se hiukan laukkaamaan ilman raippaa. Pidensin narun todella pitkäksi niin tajusi Soturikin mitä piti tehdä. "LAUKKA!" Huusin. Suomenjuntti ei ekaksi tajunnut koska ei kauhea säikky ollut mutta sitten aloitta mahtavan näköisen pukkisarjan edessäni ja siitä jatkoi laukkaa. "Vau!" Naurahdin.
Soturi oli kuin villi ja vapaa narun päässä. Otin muutaman otoksen kännykkäni kameralla jotka sitten laitoin taustakuvakseni. Olihan Soturi minun rakkaani<3. Sen jälkeen lähdin takaisin päin talsimaan kohti tallia. Tallipihalla päästin Soturin Hessun kanssa samaan tarhaan. Puomilla eväitään syömässä olivat Heidi,Jasu ja Senni jotka ihmettelivät minne katosin. "Öö joo tota lähdin vaan kävelylle" Naurahdin. "Aika pitkälle" Jasu lisäsi. Sen jälkeen lähdimme puhdistamaan jokainen hoitsujemme karsinoita.
Fin ja Soturi 19 hm <33
|
|
fin
Junior Member
Soturi<3
Posts: 82
|
Post by fin on Jun 13, 2009 7:22:33 GMT -5
Soturi Junasein = D
Soturi, on kuin veturi. Sillä usein kärryt perässä on, ja Finin olo kyydissä verraton. Tämä urhea oripoika puksuttaa pitkiä matkoja Kohta tarvitaan jos Finin vaatteille ratkoja. Kun matkan pitkän on kestänyt, jonka Soturi on vetänyt.
Soturi nyt täytyy kääntää määränpäätä Kohta alkaa jo siperia häämöttää ja näkyy jäätä. Ollaan jo monisen päivää tapailtu on tää mun Soturin suhde todella edenny. Nyt Fin Soturin matkailu vaunussa istuu samalla aurinko jo sammuu Soturi käyntiin hiljentää alkaa yö jo häämöttää.
Keinuva laukka Soturi, Finin vie kotihin. Kohta Ruusukkeeseen saavutaa. Soturille Fin porkkanan tarjoaa. Tuo runo olikin vain unta Ja Soturi haaveilee samalla että sataisi lunta! <33
Fin ja Soturi 20hm!! <33 (Runo siksi erivärillä että tuli tasaluku ;D
|
|
fin
Junior Member
Soturi<3
Posts: 82
|
Post by fin on Jul 19, 2009 10:27:02 GMT -5
Kuva on laatua pieru. No ihan kiva siitä tuli.. -.- Kokeilin taas tota hauskaa tekniikkaa 8') Fin ja Soturi 21hm<3
|
|
fin
Junior Member
Soturi<3
Posts: 82
|
Post by fin on Jul 19, 2009 10:40:56 GMT -5
Jarrutusääni. Isä tuo minut ruokatauollaan tallille. Sillä on niin kiire. Kesällä. Siis kesällä! ''Onneksi olen koulussa, ja oppilailla on kesäloma.'', ajattelen. Kipitän nopeasti talliin hakemaan Soturin riimunnarun. Sen jälkeen juoksen, tai oikeastaan hölkkään Soturin laitumen portille. Aukaisen portin, pujahdan laitumelle ja suljen portin. Ori oli juuuri mennyt laitumen kauimpaan nurkkaan, mutta onneksi Soturi on niin kiltti, että heti kun huomasi minut, se lähti ravaamaan luokseni. Taputtelin ja kehuin sitä, kun se oli tullut luokseni, kunnes huomasin erään asian... Sillä ei ollut päitsiä! Aloin mutisemaan, ja lähdin etsimään niitä. Kiersin ja kiersin, potkin heinikkoa, mutta missään en löytänyt Soturin päisiä. En jaksanut enää etsiä, joten kiepaisin riimunnarun sen kaulanympäri ja talutin sen karsinaan.
Juuri kun sain sen sinne, Sastu tuli luokseni ja sanoi: ''Muuten, Fin, unohdin sanoa, että otin Soturilta päitset pois, kun vein sen laitumelle, koska sillä on korvan takana haava, jotenka en laittanut päitsiä.'' ''Kiitos, Sastu''sanoin tyynesti, vaikka mielessäni kirosin. En kironnut Sastua, en Soturia , vaan itseni. Olin niin tyhmä, etten edes ajatellut että sille ei mahdollisesti laitettu päitsiä. No, kuitenkin nyt laitoin, ja sitten talutin sen puomille ja sidoin kiinni. Harjasin sen kunnolla, ja letitin sen harjan ja hännän. Ajattelin, että tänään voisin harjoittaa Soturia näyttelyissä, jos Sastu joskus vaikka pistäisi sen näyttelyihin. Jotenka laitoin Soturille suitset. Kuitenkin ennen suitsimista putsasin Orin haavan.
Kun olin kentällä. Lähdin taluttamaan Soturipoikaa kolmion muodossa. Kun olin mennyt kierroksen, siirryin juoksemaan, ja Soturi lähti ravaamaan kiltisti vierelläni. Kehuin sitä, ja kun kierros oli loppu, asetin orin vielä näyttely asentoon ja opetin sitä pysymään paikallaan. Kehuin Soturia sen jälkeen, ja lupasin antaa sille heponameja puomilla. Kävelytin vielä Soturia, jotta se jäähtyisi ravin jälkeen ja sitten talutin sen puomille. Sastu tuli minua vastaan ja kysyi: ''Miten Soturi meni?'' ''Loistavasti!'', vastasin. ''Sen voisi joskus viedä näyttelyyn!'',tokaisin vielä päälle. ''Katsotaan nyt'' Sastu sanoi. Otin Soturilta suitset pois, ja laitoin päitset tilalle. Rapsuttelin ja kehuin Soturia ja kaappasin samalla harjapakista pari heponamia ja syötin ne Soturille. Sen jälkeen talutin Soturin laitumelle. Otin siltä riimun pois ja menin pois laitumelta. Soturi lähti tyytyväisenä kohti muita laidunlaisia. Suljin portin, ja sanoin Soturille heipat.
Kävelin talliin, ja laitoin riimun ja narun paikoilleen. Siivosin vielä pikaisesti karsinan, ja kävin kahmaisemassa rehuvarastosta pari desiä kauroja, ja kaadoin ne Soturin ruokakuppiin. Sastu kulki ohini ja sanoin hänelle, että lähden kohta kotiin. ''Eikä, olin juuri aikomassa orjuuttaa sinua, nyt kun Soturi on laitumella!'', Sastu naurahti. ''Olisit saanut laittaa kaurat loppuihin tallin karsinoihin.!'' ''Hyvä on, tämän kerran.''Virnistin Soturille takaisin. Kävin viemässä kaurat jokaisen ruokakuppiin, osalle enemmän, osalle vähemmän. Sitten hain vielä kottarin ja jaoin heinät. Laitoin Soturillekkin, olin unohtanut aikaisemmin liattaa heinät sillekkin. Vein kottarit paikoilleen, huikkasin heipat tallin väelle ja lähdin kävelemään kotiin päin. Isäni ei taaskaan päässyt hakemaan minua. ---------------------- Lyhyt tuli, syytä mua.
Fin ja Soturi 22hm<3
|
|
|
Post by Sastu on Jan 11, 2010 8:27:13 GMT -5
Syksyltä kuva, treenailua iltahämärässä =)
|
|
|
Post by Sastu on Jan 28, 2010 0:44:07 GMT -5
En olisi millään, en millään, jaksanut istahtaa Soturin kärryihin ja lähteä kahenkymmenen asteen pakkaseen kävelemään kaheksi tunniksi, mutta tiesin sen olevan tehtävä, sillä muuten orin kunto laskisi kuin puro valtamereen. Olin latonut kärryihin pari huopaa, jotka saisivat lämmittää palelevia polviani. Olin ottanut varmuuden vuoksi paksuimman takkini mitä löysin, jos viisi huppariani ei riittäisi pitämään kylmää loitolla. Olin varannut myös Soturille lämpimän loimen, jos vaikuttaisi että pakkanen kiristyisi, mitä en toivonut. - Tulis jo kesä, mutisin ja pyysin Soturin kävelemään. Kärryt heilahtivat kun reipas paksukarvamammuttini lähti liikkeelle. Innokkaasti se vilkuili suuntaa mihin pitäisi mennä, joten osoitin sille että menisimme tielle päin.
Ori oli oikein hyvällä päällä, kuten aina. Se nautti selkeästi olla kärryjen edessä. Kummallisinta oli, että se oli näin lahjakas kärryillä vaikka sen vanhemmat eivät olleet kärryhevosia. Nojaa, suomenhevosethan olivat tunnetusti ihmeellisiä. Lenkki meni suurin piirtein kävellen, mutta silloin tällöin otimme pari lyhyttä pätkää löllöttelyravia. Pakkanen kuitenkin kiristyi loppulenkkiä kohden, joten varmuuden vuoksi pysäytin Soturin ja laitoin sille loimen päälle. Oli todella mukava lenkki vaikka olikin niin kylmä.
|
|