Vilman kirja

[Sastu]

• Omistaja: Sastu
  
• Hoitaja:
  
• Kilpahevonen
  

[Sastu]

Kevensin Vilman tahdikkaan, reippaan ravin mukana. Tamma oli innoissaan päästessään hommiin, mutta kuitenkin se yritti lusmuilla: sen mielestä kulmia ei kuulunut kentällä olla ja käsite "itsensä kantaminen" tuntui vieraalta.
Alkukevennyksien aikana tein paljon voltteja, kiemurauria, kolmikaaria ja sen tyylisiä juttuja. Se oli aika vastahakoinen ja nihkeä, varmaankin siksi että sen mielestä oltaisiin voitu mennä paaaaaaaaaaaaaljon kovempaa. Kuitenkin heti kun istahdin harjoitusraviin ja väänsin vielä enemmän kaarteita ja voltteja, se alkoi vähän myöntyä.
Sitten oli aika alkaa tehdä enemmän kokoavia liikkeitä ja aktivoida takapään työskentely kunnolla. Tein ensin hetken avoja sekä pohkeenväistöjä, joiden aikana sain Vilman kuuntelemaan ja kokoamaan itseensä. Tässä vaiheessa se tuntui kokonaan lopettavan niskoittelun ja olevan "sulaa vahaa" allani, se oikein tuntui kysyvän multa, mitä halusin, jonka jälkeen se pyrki tekemään sen mahdollisimman hyvin.
Hyvän raviharjoittelun jälkeen oli pienien välikäyntien aika ja tamma sai hetkeksi venyttää kaulaansa ja askeltaan.

Laukkatyöskentelynä aloitimme jälleen ihan perusjutskista, laukkaa pääty-ympyrällä. Ja kuten arvata saattoi, arvon Vilma-neiti tahtoi mennä aika lujaa. Kokoamiset oli jääneet ravijuttuihin, samoin kuin pidätteiden kuuntelu. Kauaa en asiaa harmitellut vaan aloin työstämään tähtipäistä suomenhevostammaa. Ensiksi pyrin saamaan sen lyhyemmäksi (nimittäin Vilman laukkakäsitys taisi olla enemmän länkkärityylinen kuin kouluratsastustyylinen) ja kun sain sen pikku hiljaa siihen pisteeseen mihin halusin, niin se hakeutui automaattisesti luotiviivalle. Seuraava vaihe oli se, että takapää tulisi käyttöön, joka olikin perin helppoa kun oli saanut Vilman kuuntelemaan istuntaa ja pohjetta. Tein parit siirtymiset ravi-laukka-ravi sekä käynti-laukka-käynti, ja tyytyväisenä vaihdoin suuntaa. Sama vielä toiseen suuntaan.

Treeni oli mielestäni mennyt sen verran hyvin, että loppuverkoiksi menin maastoon, kunhan hain loimen, nimittäin pakkanen oli taas noussut. Mentiin pitkät ja rentouttavat loppuverkat. Hieno tyttö!